in English

3/2017 - Mikko-Olavi Seppälä

Stolen Death (1938) as a political film

The article examines Nyrki Tapiovaara's film Stolen Death (1938) as a political commentary on the tension between the leftist activists of the 1930s and the State police. The article analyzes the occupation of the roles of the film and presents new information, especially in relation to the amateur theatre group Workers’ Stage.

The article shows that Tapiovaara sought role-specific types whose civil role – social background or personal history – was relevant to role-selection. This is particularly apparent by the attachment of former Reds, Communists, and members of the Workers’ Stage to the roles of soldiers, gendarme, and secret police. References to the civilian role of performers or to the director Tapiovaara's own personality are also apparent in the movie in small details. In the article, this is seen as the director’s program-based ironic approach that served to identify the film as a commentary on the contemporary society.

Varastettu kuolema (1938) poliittisena elokuvana

Artikkeli tarkastelee Nyrki Tapiovaaran ohjaamaa elokuvaa Varastettu kuolema (1938) poliittisena kommenttina 1930-luvun vasemmistolaisen aktivismin ja Etsivän keskuspoliisin väliselle jännitteelle. Artikkelissa analysoidaan elokuvan roolien miehitystä ja esitetään siitä uutta tietoa erityisesti suhteessa Työväen Näyttämö -nimiseen harrastajateatteriin.

Artikkeli osoittaa, että Tapiovaara haki rooleihin osuvia ”tyyppejä”, joiden siviiliroolilla – taustalla tai henkilöhistorialla – oli merkitystä roolivalinnassa. Erityisen selvästi tämä näkyy entisten punavankien, tuomittujen kommunistien ja fasisminvastaiseen taisteluun sitoutuneen teatteriryhmän jäsenten kiinnittämisellä sotilaiden, santarmien ja salaisen poliisin rooleihin. Viittaukset esiintyjien siviilirooliin tai ohjaaja Tapiovaaran omaan henkilöön saivat tilaa elokuvassa pienissä yksityiskohdissa.

Varastettu kuolema leikittelee useilla kaksoisvalotuksilla. Ennen muuta se rinnastaa 1900-luvun alun sortokauden 1930-luvun poliittisen tilanteen kanssa ja luo henkilökuvaukseen uusia tasoja tarkkaan harkitulla roolituksella. Ironinen tunnistaminen ruokkii katsojaa irrottautumaan historialliseen tarinaan eläytymisestä osoittamalla yllättäviä, usein nurinkurisesti kuvattuja yhtymäkohtia elokuvan tekoajan yhteiskunnalliseen todellisuuteen.

* * *
Koko artikkeli luettavissa verkkolehdestä: https://journal.fi/lahikuva