in English

3/2017 - Noora Kallioniemi & Elina Karvo

Idle man and homosociality during the economic depression in Finland in Pekko Aikamiespoika films (1993‒1997)

In this article we study the character of Pekko Aikamiespoika and his friends as representations of positive idleness and homosocial community that looks after its members. The films about Pekko (1993‒1997) were produced during the economic depression of the 1990s in Finland, which also acts as a temporal context for our study and interpretation.

In the public debate of the 1990s, the unemployed were considered being in fault of their poor position in society, and unemployment was seen more as a personal trait of an individual, rather than an issue present in the society. An idle unemployed person did not participate actively enough in self-development or improving the economic situation. At the same time, Finnish studies of men and masculinities pointed out how men were given unrealistic role expectations regarding the constant survival in economically tough times.

Pekko Aikamiespoika and his friends represent positively idle men, who are active agents in promoting matters that they consider important. They are interested in self-improvement and are respected members of their own community. They are, in fact, exemplary innovative citizens, but they focus their initiatives and activity towards matters that are considered useless by the society.

The character of Pekko, created by Timo Koivusalo, is intermedial and draws from earlier Finnish film types and genres, such as “rillumarei” and logger films. Like another idle unemployed film character, Uuno Turhapuro, Pekko offers viewers a fairytale-like world, where it is possible to set aside everyday worries. Film critics in the 1990s highlighted how far away the gloomy reality of the economic recession seemed to be in the idyllic Finnish countryside of Tyräaho village. When the comedic tradition is cross-read with the social context of the age of depression, we can see the relevance of Pekko’s idle attitude towards life.

Lama-ajan joutilas mies ja homososiaalinen yhteisö Pekko Aikamiespoika -elokuvissa 1993‒1997

Tarkastelemme artikkelissa Pekko Aikamiespoikaa ja hänen Tyräaholla asuvia ystäviään esimerkkeinä positiivisesta joutilaisuudesta ja huolta pitävästä homososiaalisesta yhteisöstä. Pekko-elokuvien (1993‒1997) tuotannon ja tulkinnan kehys on 1990-luvun syvä lama. Ajan julkisessa keskustelussa suhde työttömiin koveni ja työvoiman ulkopuolelle jäämistä alettiin pitää yksilön henkilökohtaisena ominaisuutena. Joutilas työtön ei osallistunut tarpeeksi ahkerasti itsensä kehittämiseen ja kansakunnan talouden tasapainottamiseen. Samalla ajan miestutkimuksessa nostettiin esiin miehille asetetut epärealistiset rooliodotukset jatkuvasta selviytymisestä taloudellisesti tiukkoina aikoina.

Pekko ystävineen edustaa positiivista joutilasta miestä, joka toimii aktiivisesti tärkeinä pitämiensä asioiden edistämiseksi, opiskelee haluamiaan asioita ja ennen kaikkea on arvostettu osa omaa yhteisöään. Näin hän on itse asiassa esimerkillinen innovatiivinen kansalainen, mutta hänen toimeliaisuutensa kohdistuu yhteiskunnan kannalta vääriin kohteisiin.

Timo Koivusalon Pekko on hahmona intermediaalinen ja ammentaa edeltävistä suomalaisen elokuvan lajityypeistä kuten maalaiskomedioista ja rillumarei- ja tukkilaiselokuvista. Pekko tarjoaa Uuno Turhapuron tavoin katsojalle sadunomaisen maailman, jossa arkipäivän murheet on mahdollista asettaa syrjään. Pekko-elokuvien aikalaiskritiikeissä nostettiin vahvasti esiin lama-ajan synkkien näkymien kaukaisuutta Tyräahon kylän idyllisessä maalaismaisemassa. Pekon joutilaisuus nouseekin erityiseen asemaan ristiinluettaessa elokuvien komediallista historiaa lama-ajan yhteiskunnallista kontekstia vasten.

* * *
Koko artikkeli luettavissa verkkolehdestä: https://journal.fi/lahikuva