in English

4/2017 – Antti Pönni

Einstein, Epstein, Eisenstein: the fourth dimension in cinema

The article analyzes the idea of a fourth dimension in cinema in the writings of Sergei Eisenstein and Jean Epstein, including Eisenstein’s “The Fourth Dimension in Cinema” (1929), and Epstein’s “On Certain Characteristics of Photogénie” (1924) and The Intelligence of a Machine (1946). Their  notion of the fourth dimension stems mainly from Albert Einstein’s relativity theory, but it is also discussed in relation to other conceptions of the fourth dimension that were popular in the beginning of the 20th century.

While Eisenstein’s and Epstein’s ideas are largely based on their understanding of the contemporary science, in their thinking there is also a significant aspect that could be described as “mystical”. This tension between science and mysticism in their writings is analyzed by following R. Bruce Elder’s idea that a crisis of cognition precipitated by modernity engendered, by way of reaction, a peculiar sort of “pneumatic epistemology” that was prominent in avant-garde art and cinema in the 1910s and the 1920s.

Eisenstein’s main goal is to influence spectators through cinematic means. He associates the idea of fourth dimension to the movement in the image, which he sees as an instance of “overtonal montage”. Eisenstein sees visual “overtones” as reflexological stimuli, which affect the spectator in a strictly materialist and determinist way. However, Eisenstein is not able to incorporate all cinematic effects to his reductive model, and therefore he ends up loosening his model and introducing more or less “mystical” elements to his thinking while still trying to remain within the framework of dialectical materialism.

Epstein follows Einstein’s idea of space-time (or time as the fourth dimension) more closely and consistently than Eisenstein. Epstein’s goal is not to influence the spectator but rather to bring forth an encounter between spectator and another, non-human “thinking” or perception of the world, that of the cinema-machine. Unlike Eisenstein, Epstein introduces mystical elements to his writings from the outset, especially in his early book La Lyrosophie (1922). While scientific-rational aspects have a prominent place in Epstein’s writings, he is not trying to efface the mystical (or affective) elements but rather to integrate the two into a larger whole.

Einstein, Epstein, Eisenstein: elokuvan neljäs ulottuvuus

Artikkelissa analysoidaan ajatusta neljännestä ulottuvuudesta elokuvassa Sergei Eisensteinin ja Jean Epsteinin kirjoituksissa. Tärkeimmät tarkasteltavat tekstit ovat Eisensteinin ”Neljäs ulottuvuus elokuvassa” (1929) sekä Epsteinin ”Eräistä fotogeenisyyden ehdoista” (1924) ja Intelligence d’un machine (”Koneen äly”, 1946). Neljännen ulottuvuuden ajatus Epsteinilla ja Eisensteinilla juontuu ensisijaisesti Albert Einsteinin suhteellisuusteoriasta, mutta sitä tarkastellaan myös suhteessa muihin, 1900-luvun alussa suosittuihin käsityksiin neljännestä ulottuvuudesta.

Vaikka Eisensteinin ja Epsteinin näkemykset perustuvatkin suurelta osin heidän käsityksiinsä aikakauden tieteestä, heidän ajattelussaan on myös merkittävä piirre, jota voitaisiin luonnehtia ”mystiseksi”. Tätä tieteen ja mystisyyden välistä jännitettä heidän kirjoituksissaan analysoidaan erityisesti sen R. Bruce Elderin esittämän ajatuksen pohjalta, että modernisuuden vauhdittama kognition kriisi synnytti oudon ”pneumaattisen epistemologian”, joka oli näkyvästi läsnä 1910- ja 1920-lukujen avantgardetaiteessa ja -elokuvassa.

Eisensteinin päätavoite on vaikuttaa katsojiin elokuvallisten keinojen avulla. Hän yhdistää neljännen ulottuvuuden ajatuksen kuvassa näkyvään liikkeeseen, jonka hän näkee yhtenä ilmentymänä siitä, mitä hän kutsuu ”yläsävelmontaasiksi”. Eisenstein näkee visuaaliset ”yläsävelet” refleksologisina ärsykkeinä, jotka vaikuttavat katsojaan tiukan materialistisella ja deterministisellä tavalla. Eisenstein ei kuitenkaan kykene sisällyttämään kaikkia elokuvallisia vaikutuksia reduktiiviseen malliinsa, joten hän päätyy väljentämään malliaan ja tuomaan ajatteluunsa mukaan enemmän tai vähemmän ”mystisiä” elementtejä pyrkien kuitenkin pitäytymään dialektisen materialismin viitekehyksessä.

Epstein seuraa Einsteinin aika-avaruuden ideaa (aikaa neljäntenä ulottuvuutena) lähemmin ja johdonmukaisemmin kuin Eisenstein. Epsteinin tavoitteena ei ole katsojaan vaikuttaminen vaan pikemminkin tuoda katsoja kohtaamaan toinen, ei-inhimillinen ”ajattelun” tai maailman havaitsemisen muoto, jota elokuvakone edustaa. Toisin kuin Eisenstein, Epstein tuo mystiset elementit kirjoituksiinsa jo aivan alusta lähtien, erityisesti varhaisessa teoksessaan La lyrosophie (1922). Vaikka tieteellis-rationaalisilla näkökannoilla onkin merkittävä asema Epsteinin kirjoituksissa, hän ei pyri häivyttämään mystisiä elementtejä vaan pikemmin yhdistämään nämä kaksi laajemmaksi kokonaisuudeksi.

* * *
Koko artikkeli luettavissa verkkolehdestä osoitteessa: https://journal.fi/lahikuva