in English

Lähikuva 3–4/2014

Paikan politiikat

Yhteiskuntatieteistä media- ja viestinnäntutkimukseen 2000-luvun alussa levinnyt ”spatiaalinen käänne” on nostanut maantieteellisten paikkojen ja alueiden merkityksen mediavälitteisten virtuaalisten tilojen ja kanavien rinnalle. Tässä tutkimussuuntauksessa keskeisiä kysymyksiä ovat olleet mediateknologioiden mahdollistamat tiedon liikkeet, monikulttuurisuus, demokratia ja kansalaisuus. Maantieteellisiä eroja koskevan ymmärryksen lisäämistä käsittelevässä kirjallisuudessa on kiinnitetty erityistä huomiota ei-fiktiivisiin mediagenreihin ja paikkojen visualisointiin.

Fiktiivisten lajityyppien potentiaaleista kirjoittavan Maria Roviscon mukaan juuri fiktioelokuvalla on erityinen kyky kuvata kohtaamisia maantieteellisesti etäällä olevien toisten kanssa – ja generoida vakavaa julkista keskustelua aiheesta. Rovisco perustelee näkemystään fiktion edellyttämän mielikuvituksen merkityksellä: elokuvan katsoja kutsutaan identifioitumimaan ja tuntemaan myötätuntoa tarinan hahmoja kohtaan ja suhteuttamaan hahmojen kokeman kärsimysten moraalisia ulottuvuuksia todellisessa elämässä vallitseviin olosuhteisiin. Roviscon ”kosmopoliittiseksi” määrittelemä elokuva synnyttää diskursiivisen eettisen tilan, jossa elokuvan tekijät, katsojat ja kriitikot asettuvat yhteisen pöydän äärelle keskustelemaan ihmisarvosta, hyväksikäytöstä ja alueellisesta eriarvoisuudesta. (Rovisco, Maria (2013) “Towards a Cosmopolitan Cinema: Understanding the Connection Between Borders, Mobility and Cosmopolitanism in the Fiction Film”. Mobilities 8:1, 148–165.).

Elokuvat voivat siten kurottaa itsensä ulkopuolelle, maailmaan, josta ne kertovat. Samalla tarjoutuu mahdollisuus maailmankuvan avartumiseen, toisin katsomiseen ja maantieteelliseen mielikuvitteluun. Tämän Lähikuvan numeron teemana ovat elokuvien luomat maantieteelliset, alueelliset ja mentaaliset paikat.

Kokonaisuuden avaa uskontotieteilijä Jere Kyyrö, joka tarttuu vuonna 2012 Suomessa kuohuttaneeseen mediatapaukseen: Erkko Lyytisen johtaman tuotantotiimin Keniassa teettämään elokuvaan Carl Gustav Mannerheimin elämästä. Kyyrö kartoittaa elokuvahankkeen lähtökohtia, tuotantotapaa ja sitä ympäröivää mediajulkisuutta. Kyyrön analyysissa esiin nousevat sijaisrasismin ja sijaisloukkaantujan käsitteet ovat käyttökelpoisia välineitä ajankohtaiseen, monikulttuurisuutta mediajulkisuudessa koskevaan keskusteluun.

Laura Saloluoma soveltaa artikkelissaan Doreen Masseyn ajatuksia vaihtoehtoisesta maantieteellisestä mielikuvituksesta beniniläissyntyisen Sylvestre Amoussoun tulevaisuuteen sijoittuvaan tieteiselokuvaan Africa Paradis (2006). Elokuva haastaa vakiintuneita paikkakäsityksiä.

Eurooppa on rappiolla, eurooppalaiset elintasopakolaiset työskentelevät Afrikassa paikallisen väestön kaihtamissa työtehtävissä ja valkoihoisiin kohdistuva rasismi rehottaa.

Ilona Hongisto, Kaisu Hynnä ja Annu Suvanto lähestyvät artikkelissaan paikan politiikkaa elokuvien kansainvälisen levityksen näkökulmasta. Festivaalit ovat paikkoja, joissa neuvotellaan rahoituksen ja tuotantoyhteistyön ohella elokuvien aiheista ja ilmaisukeinoista, ja määritellään samalla uusiksi myös eurooppalaisuuden kriteereitä. Etsiessään kansainvälistä rahoitusta esimerkiksi Baltian maiden kaltaisista maista tulevat ohjaajat ja tuottajat joutuvat suhteuttamaan visionsa yleiseurooppalaisiin käsityksiin Baltiasta.

Myös Niina Oisalon artikkelissa tutkitaan dokumenttielokuvaa. Oisalo tarkastelee maahanmuuttoa käsitteleviä dokumenttielokuvia Ghost (Suomi 2009) ja Naapurit (Suomi 2013) maahanmuuttoon kuuluvan rajalla olemisen ja välitilan kokemuksen kuvauksina. Elokuvat tarjoavat mahdollisuuden katsoa ja tulla katsotuksi. Kosmopoliittisuus ei ole niinkään elokuvien sisällöllinen ominaisuus kuin katsojakokemuksen efekti, Oisalo kirjoittaa.

Niina Myllyksen artikkelin myötä palataan takaisin fiktioon: paikan ja tilan identiteetteihin Langalla-televisiosarjassa (The Wire, USA 2002–2008). Baltimoren kurjistuvaan teollisuuskaupunkiin sijoittuva sarja kuvaa kaupunkitilojen ja kadunkulmien välille rakentuvia eroja ja identiteettejä. Myllyksen mukaan sarja kuvaa erityisen onnistuneesti sitä, kuinka urbaanit tilat ymmärretään sosiaalisesti ja kulttuurisesti merkittäviksi.