The Shining In-Between – Layers of the Lived in Terrence Malick’s The Thin Red Line

2/2013

Jukka Sihvonen

This article discusses the various ways of being in-between in Malick’s adaptation of the war novel written by James Jones and published in 1962. The narrative strategies of the film conjoin features of a manuscript referring to the future, and a diary that commonly is understood as a reflection of the past. In fact these characteristics could be related to Malick’s other films as well. The soldiers depicted in the film become framed by the relationships they are placed in. On one hand there are the many voice-overs with poetic ruminations concerning existence and on the other hand for example the scarceness of actual battle sequences. Both of these can create a space to focus on audio-visual means of expression. The visual outlook is filled with events that develop in various ways the notion of being in-between.

One of the examples of this mode is the light of the ‘magic hour’ (of the twilight or the dawn) Michel Chion, among others, has studied as an authorial signature mark belonging to Malick. What we hear and what we see on the screen are, as it were, from two different worlds, but instead of placing these two distinctively as such, the article argues that what is most important is the space created between the two, their inter-relatedness, a kind of mobile bearing that has been adjusted amid the two poles. This strategy is then related to discussions of the transcendental vs. immanent, and the modes of disappearance of the individual. Finally the distinction is made between the soldier and the warrior, war and combat. Malick’s war film is not actually about the essence of war but about the relationship between war and combat: “War is only a combat-against, a will to destruction, a judgment of God that turns destruction into something ’just’. [–] Combat, by contrast, is a powerful, nonorganic vitality that supplements force with force, and enriches whatever it takes hold of.” (G.. Deleuze, “To Have Done With Judgment”).

Välissä olemisen hohto – Koetun kerrokset Terrence Malickin elokuvassa Veteen piirretty viiva

Artikkeli käsittelee erilaisia välissä olemisen tapoja Malickin elokuvassa Veteen piirretty viiva, joka on sovitus James Jonesin vuonna 1962 julkaistusta samannimisestä sotaromaanista. Elokuvan kerronnalliset strategiat limittävät käsikirjoituksen tulevaisuuteen viittaavia piirteitä päiväkirjamaisuuteen, jota yleisesti pidetään menneen pohdintana. Nämä piirteet liittyvät myös Malickin muihin elokuviin. Elokuvan kuvaamat sotilaat kehystetään heidän suhteidensa kautta. Erilaiset kertojaäänet mietiskelevät olemassaoloa, toisaalta elokuvan taistelukohtaukset ovat niukkoja. Molemmat elementit luovat tilaa audiovisuaalisiin ilmaisukeinoihin keskittymiselle. Teoksen kuvallinen puoli täyttyy tapahtumista, jotka eri tavoin kehittelevät välissä olemisen käsitettä.

Yhtenä esimerkkinä tästä moodista toimii ”maagisen tunnin” (joko iltaruskon tai aamunkoiton) valo, jota muun muassa Michel Chion on tutkinut Malickin puumerkkinä. Mitä kuulemme ja näemme valkokankaalla tuntuu olevan peräisin kahdesta eri maailmasta, mutta sen sijaan, että maailmoja tarkasteltaisiin erillisinä, artikkelissa esitetään, että tärkeintä on näiden kahden väliin syntyvä tila, niiden keskinäiset suhteet, eräänlainen mobile, joka on asetettu kahden puolen välille. Tämä strategia liittyy keskusteluun transsendentaalisen ja immanentin suhteesta ja yksilön katoamisen moodeihin. Lopullinen erottelu tapahtuu sotilaan ja taistelijan, sodan ja taistelun välillä. Malickin sotaelokuva ei oikeastaan kerro sodan olemuksesta, vaan sodan ja taistelun välisestä suhteesta: ”Sota on vain vastaantaistelua, tuhon tahtoa, Jumalan tuomio, joka muuttaa tuhon joksikin ’oikeelliseksi’. [–] Taistelu, sen sijaan, on voimakas, epäorgaaninen elinvoima, joka lisää mahtiin mahtia ja rikastaa kaiken, mistä se saa otteen.” (G.. Deleuze, ”To Have Done With Judgement”).