“The art which strives for people’s happiness has no boundaries”. The internationalization of film culture and Finno-Soviet Film Weeks 1956 as cultural diplomacy

3/2015

Anneli Lehtisalo

The article discusses the Finno-Soviet Film Weeks, organized for the first time in 1956, from the perspective of transnational film history. It studies the power structures embedded in the transnational circulation of films, in other words, how the Film Weeks and their organization embodied the interests of the Soviet Union, Finland and the film industry. The starting point for the Film Weeks was the so-called Thaw catalyzed by the death of Josef Stalin. During the Thaw, the Soviet Union renounced the previous critical stance towards the West and western culture and tried to enhance cultural interaction between the East and West.

During the Film Weeks, Soviet films were presented in Finland and vice versa. The weeks were official, high profile events, which were mainly guided by the commercial and political interests of the Soviet Union, and on the Finnish side, the negotiations with those interests. The events promoted the idea of “peaceful coexistence” launched by the Soviet Union. At the same time, the Soviet Union tried to practice cultural diplomacy, that is, to promote Soviet culture, life and know-how in a positive way. Additionally, the Soviet Union had a commercial interest; it wanted to market its rising film industry internationally.

In Finnish publicity, there was an attempt to present Soviet films and film culture as recognizable and in a popular style; however, Finnish journalists plainly represented them as the “other”. The Finnish film industry was mainly interested in commercial gain, from the export of Finnish films. The industry’s expectations were realized during the Finnish week, but, in the future, the exportation to the Soviet Union continued as exiguous and very controlled.

”Ihmisten onneen pyrkivällä taiteella ei ole raja-aitoja”. Kansainvälistyvä elokuvakulttuuri ja suomalais-neuvostoliittolaiset filmiviikot 1956 kulttuuridiplomatiana

Artikkelissa käsitellään vuonna 1956 järjestettyjä ensimmäisiä suomalais-neuvostoliittolaisia filmiviikkoja transnationaalin elokuvahistorian näkökulmasta. Artikkelissa tarkastellaan elokuvien transnationaaliin liikkuvuuteen kytkeytyviä valtarakenteita, sitä miten filmiviikkojen organisointi ilmensi valtioiden ja elokuva-alan intressejä. Lähtökohta filmiviikkojen järjestämiselle oli Neuvostoliitossa Josef Stalinin kuoleman jälkeen alkanut niin kutsuttu suojasään aika, jolloin maa luopui aiemmasta vihamielisestä suhteutumisestaan läntisiin kulttuureihin ja pyrki lisäämään kulttuurista vuorovaikutusta lännen kanssa.

Suomessa ja Neuvostoliitossa järjestetyt naapurimaiden elokuvien esittelyviikot oli virallinen, korkean tason tapahtuma, jota ohjasivat ensisijassa Neuvostoliiton kaupalliset ja ulkopoliittiset intressit ja Suomen neuvottelu noiden intressien kanssa. Tapahtumat promovoivat Neuvostoliiton lanseeraamaa ”rauhanomaisen rinnakkaiselon” ideaa. Samalla ne olivat pyrkimys toteuttaa neuvostoliittolaista kulttuuridiplomatiaa, eli tuoda sopivalla tavalla tutuksi neuvostoliittolaista kulttuuria, osaamista ja neuvostoelämää. Lisäksi tapahtumaan liittyi Neuvostoliiton kaupallinen intressi markkinoida uudelleen kasvuun virinnyttä elokuvatuotantoaan kansainvälisesti.

Suomalaisessa julkisuudessa neuvostoliittolainen elokuva ja maan elokuvakulttuuri pyrittiin esittämään länsimaisittain tunnistettavana ja populaarina, mutta journalismissa nousi selvästi esiin neuvostoliittolaisen elokuvakulttuurin toiseus. Suomalaisten elokuvatuottajien pääasialliset intressit viikkojen järjestämisessä olivat taloudellisia, ja niihin odotuksiin filmiviikot osin vastasivatkin, vaikka suomalaisten elokuvien vienti Neuvostoliittoon oli jatkossakin hyvin niukkaa ja kontrolloitua.