Film, theatre and statistics. Finnish movie theatre activity through the eyes of quantitative analysis

1/2015

Outi Hupaniittu

This article analyses Finnish cinema through utilising statistical data related to the field. The longest datasets begin in 1915 which enables a hundred-year time-span. The two questions discussed are: how active cinema-goers have the Finns been through the years, when considered in relation to the number of theatres and admissions? What is the significance of domestic production for the Finnish movie theatres?

The article finds that there have been no significant changes in the number of admissions per capita during the last 30 years. With the centenary perspective, the admissions have never been as low as recently. In 2014, the number was 1.4 per capita, whereas the all-time record in 1945 was 9.8. The highest numbers were generally achieved from late 1930s to mid-1950s, after which a rapid decline begun.

The highest number of theatres was reached in the late 1950s, when admissions were already decreasing. Small movie theatres were the first ones to go. Recently the number of seats per screen has sunk. Nowadays the admissions per seat are much higher than a couple of decades ago, but still far from the numbers of earlier decades.

Domestic productions were particularly popular in 1935–1941. Already before that, probably since mid-1920s, the Finnish films have on average gained more audience than the imported ones. Only in the early 1990s the share of audience sank below the share of premiers. This unique situation continued until late 1990s, when the new golden era of Finnish production begun.

Recently, the production numbers have been high. In both 2012 and 2013, there were 36 premiers, which is an all-time record. The share of premiers has been little over 10 per cent, but the share of admissions has reached 28 per cent. This denotes that the Finns appreciate domestic production and it has a significant importance for the economics of the cinema.

Elokuva, teatteri ja tilasto. Suomalainen elokuvateatteritoiminta määrällisessä analyysissä

Artikkeli analysoi tilastoaineistojen avulla suomalaisen elokuva-alan nykytilaa pitkällä aikaperspektiivillä. Tilastoja on vuodesta 1915 alkaen, joten pisimmissä aikasarjoissa on vuosisadan verran aineistoa. Määrälliseen analyysiin tukeutuva tutkimus nostaa esille kaksi kysymystä: millainen on ja on ollut suomalaisten elokuva-aktiivisuus teatterikannassa ja käyntien määrässä mitattuna? Millainen suomalaisen elokuvan merkitys on suomalaiselle teatterikannalle ja elokuvissakäynnille.

Suomalaisten elokuvissakäyntien määrässä ei ole juuri tapahtunut muutoksia viimeisen 30 vuoden aikana. Kokonaiskäynnit ovat kasvaneet väestönkasvun tahdissa, joten käyntien määrä on suurin piirtein sama kuin 1980-luvulla. Sadan vuoden perspektiivillä käyntimäärät eivät kuitenkaan ole koskaan aikaisemmin olleet näin matalalla. Ero nykytilanteen ja vilkkaimpien vuosien välillä on moninkertainen: vuonna 2014 suomalaiset kävivät keskimäärin 1,4 kertaa elokuvissa, mutta huippuvuonna 1945 luku oli 9,8. Korkeimmillaan luvut olivat yleisesti ottaen1930-luvun jälkipuolelta 1950-luvun puoliväliin. Tästä alkoi nopea pudotus.

Elokuvateattereiden määrän huippu saavutettiin 1950-luvun lopulla, jolloin katsojamäärät olivat jo laskussa. Teattereiden määrät putosivat tämän jälkeen nopeasti, mutta eivät samassa tahdissa katsojien kanssa. Aluksi katosivat pienimmät teatterit, mutta viime vuosikymmeninä kehitys on suosinut pieniä saleja. Nykyisin yksittäistä istumapaikkaa kohden kävijöitä on huomattavasti enemmän kuin muutama vuosikymmen sitten, mutta paljon vähemmän kuin esimerkiksi elokuva-alan voimakkaan kasvun aikakaudella 1930-luvulla.

Suomalainen elokuva on ollut suosituinta vuosina 1935–1941. Jo ennen tätä, mahdollisesti 1920-luvun puolivälistä alkaen, kotimaiset elokuvat olivat suhteellisesti suositumpia kuin maahantuodut elokuvat. Myös 1970-luvulla, jota pidetään suomalaisen tuotannon lama-aikana, kotimainen tuotanto houkutti katsojia erinomaisesti. Vasta 1990-luvun alussa katsojaosuudet putosivat ensi-iltaosuutta pienemmäksi. Ainutlaatuinen tilanne jatkui vuosikymmenen lopulle, josta alkoi suomalaisen elokuvatuotannon uusi kulta-aika.

Viime vuosina tuotantomäärät ovat olleet korkeita. Vuosina 2012 ja 2013 teatteriensi-iltoja oli 36 kumpanakin. Tämä on enemmän kuin 1950-luvun huippuvuosina. Osuus ensi-illoista on hieman yli 10 prosenttia, mutta katsojaosuuksissa on noustu jopa 28 prosenttiin. Suomalainen elokuva kiinnostaakin yleisöä, ja sen merkitys elokuvateattereiden taloudelle on keskeinen.