After the war. European spaces and post-emotionalism in Drifting Clouds

1/2015

Sanna Peden

Aki Kaurismäki’s 1996 film Drifting Clouds (Kauas pilvet karkaavat) tells the story of the sudden unemployment of a couple, Ilona and Lauri, and their attempts to recover their former dignity. Most analyses of the film explore the film’s socially critical aspects and the theme of unemployment, often taking their cue from Kaurismäki’s explicit self-positioning as a maker of socially active Finnish film.

In this article I argue that when understood in the context of mid-1990s Europeanisation discourses, Drifting Clouds also emerges as a complex critique of the idea of Europe. The theoretical framework of the article draws on Christopher Browning’s, Sami Moisio’s and Iina Hellsten’s studies on Finnish Europeanisation discourses; Stjepan Meštrović’s ”post-emotionalism”; and Rosalind Galt’s work on space in European cinema. Central to this analysis is the representation of space, the doomed restaurant Dubrovnik serving as a particularly layered space that invites a discussion not only of Finland’s place in the European Union, but also of European responses to the Yugoslav wars of secession, ongoing at the time Drifting Clouds was being filmed, and the hypocrisies of celebrating a ‘unified’ Europe at a time of war and genocide.

Sodan jälkeen. Eurooppalaistumisen tilat ja jälkitunteellisuus elokuvassa Kauas pilvet karkaavat

Aki Kaurismäen vuonna 1996 valmistunut elokuva Kauas pilvet karkaavat kertoo Ilonan ja Laurin, entisen hovimestarin ja raitiovaunukuljettajan, pyrkimyksistä säilyttää omanarvontuntonsa molempien jouduttua yllättäen työttömiksi. Elokuvaa on yleisimmin tulkittu sen työttömyyden representaation kautta. Tämä johtuu etenkin siitä, että Kaurismäki itse on kommentoinut perineensä työttömyyden kuvaamisen vastuun jo edesmenneiltä Risto Jarvalta ja Mikko Niskaselta.

Artikkelissa väitän, että 1990-luvun puolivälin Eurooppa-keskustelun kontekstissa Kauas pilvet karkaavat avautuu myös monisyisenä eurooppalaisuuden kritiikkinä. Artikkelin viitekehyksenä toimivat etenkin Christopher Browningin, Sami Moision ja Iina Hellstenin tutkimukset suomalaisesta Eurooppa-diskurssista sekä Stjepan Meštrovićin ”jälkitunteellisuuden” käsite. Analyysin keskiössä on Rosalind Galtin viitoittama tilallisuuden representaatio. Etenkin nostalginen ravintola Dubrovnik herättää kysymyksiä niin kansallisidentiteetin ja eurooppalaistumisen välisestä jännitteestä kuin myös vallitsevasta kykenemättömyydestä nähdä Balkania osana Eurooppaa.